Aurinkoista Santa Monicaa ja Venice Beachiä!

Tapasin Tyynenmeren ensi kertaa Santa Monicassa. Pidimme heti toisistamme. Rakkautta ensi silmäyksellä. Katselin horisonttiin ja mietin, että tuolla se on, Havaiji. Tiedättekö sen biisin jossa lauletaan: " Give me the beat boys and free my soul, I wanna get lost in your rock`roll and drift away...."
Sellaisen tunnelmaisen siinä rannalla koin. Herran Ässän kanssa olisin ajelehtimaan lähtenyt. Haaveistani herätti minut ajelehtimiskumppanini, mainittu Herra Ässä, joka ehdotti aamiaispalukkaa ja mahdollista ostoshetkeä.
Olimme liikenteessä aamusta. Kun autolta kävelimme rannalle, totesimme että meillä on kylmä. Mikä ihana oikea tekosyy lähteä aamiaisen kautta ostamaan neuletakkeja!

Santa Monican kaupunki on niin siisti, kaunis ja kiva. Ihana! Siellä on rento ilmapiiri, ystävällisiä ihmisiä ja sellainen kiva tunnelma. Meren läheisyys antaa kivan, raikkaan tuulahduksen. Kutsun Santa Monicaa Ladyksi. Koska sellainen se kaunotar on!
Santa Monicaan pääsee Losin keskustasta suoraan sellaisella metrontyylisellä junalla. Matka-aika taisi olla n. 1h. Autollakin matkaan meni n. 40 minuuttia. Hippasenpikkasessa ruuhkassa. Ei siis mitään isoa ruuhkaa ollut. Olimme aamusta liikenteessä, ruuhka oli kohti Losia.
Kävelimme kaupungilla. Olin niin onnellisen iloinen. Sen mitä kipuilevat, hyppimistä inhoavat jalkani kestivät, hyppelehdin ja tavoittelin aurinkoa. Joka enemmän ja enemmän päivän edetessä antoi lämpöään.
Kävelimme kohti rantaa. Kauniita hotelleja viekukkain, siistejä, värikkäitä ja sanoinko jo; kauniita. Suljin välillä silmäni, jotta näin aina uudestaan ne kauniit rakennukset.

Minä niin viihdyn palmujen alla. Hyvä olla. Hyvä mieli.

Kaupunki heräili. Santa Monica Pieriä kohti mekin kuljimme. Moni muukin.

Porukkaa piisasi. Monet valmistautuivat päivään rannalla. Toiset huvittelulaitteissa. Kolmannet vaan kuljeskelivat ja nautiskelivat, antoivat merituulen viilentää auringon poltetta. Arvaatteko mihin porukkaryhmään me kuuluimme :-)

En osannut varautua. Olisi pitänyt hoidella hommat niin, että paljasvarpain olisin voinut kuljeskella rannalla. Hieman harmitti etten voinut tuntea Santa Monican rannan santaa varpaiden välissä. Antaa upota nilkkoja myöten ihanaan, pehmeään santaan. Ajatuskin asiasta kantoi. Kuitenkin. Simpukoisia taskussa kuljeskelin ja onnessani olin. Herra Ässä nappasi rannan kävelypolun lankusta irtonaisen säikeen. Se on aarteeni. Kannan sitä käsilaukussani.

Jos rauhallista rantapäivää hakee, ehkei tämä Pierin alue ole siihen omiaan. Silti sielu lepäsi ja väkijoukosta, huvipuistosta huolimatta rannalla oli rauhallinen fiilis.

Kyllä vaan nämä ovat sellaisia tähtihetkiä. Uskon siihen, että meri parantaa huonon fiiliksen, aallot pyyhkivät murheet pois, simpukoisen kuori taskussani tuo onnea. Sellaisin ajatuksin, kaukana, kaukana kaikesta.

Santa Monica Pierillä on ihana, vanhanaikainen karnevaalitunnelma. On hattaraa, on popcorneja ja niiden tuoma tuoksu. Jonka miellän aina iloon, nauruun, kiljahduksiin. Hattu oli asustevalinnoista täällä auringon alla paras. Siellä minä kuljeskelin, hattu päässä, mekkosessa, ja sukkahousuissani. Merellä tuulee aina, rannallakin ja minä kun niin helposti kylmästä kipuilen, sukkikset eivät olleet lainkaan paha. Herra Ässä sai auringolta enemmän osumaa, käsivarret ja poskipäät hieman punoittelivat. Minä sain olla hattuni lierin alla suojassa.

Laiturilla, isolla Pierillä, ei voinut ajatellakaan, että olisimme istahtaneet kahville, viinille. Joka kahvilaan, ravintolaan oli jonoa. Ravintolat olivat sellaisia muovisia, ehkäpä hieman suttuisiakin ja havainnoin, että huonotuolisia. Vesipullo maksoi euroissa kokonaista 5. Kertoo myös siis hintatasosta. Kävelimme siis ja nautimme. Kuvailimme ja juttelimme. Kiva päivä!

Päätimme lähteä kohti Venice Beachiä. Se on sitten vastakohta hienostuneelle ja siistille Santa Monicalle. Ehdottomasti kuitenkin näkemisen arvoinen. Venicen rantakatu on maailmankuulu; siellä on hippien myyntikojuja, hipstereita, taitavia katusoittajia ja -taitelijoita sekä huumehörhöjä. Osa jopa pelottavia, sekin on sanottava.
Herra Ässää huvitti. Hän tunnisti saman, rullaluistelevan kitaristin, joka kuulemma oli soitellut kitaraansa Venice Beachillä jo 30 vuotta sitten. Kaveri oli jäänyt mieleen Herra Ässälle, joka on viimeksi tosiaan 30 vuotta sitten ollut täällä.
Hetken aikaa Venice Beachillä kun kävelin, tiesin etten viihtyisi täällä niin kauaa kuin Santa Monicassa. Mutten moiti. Paikka on omanlaisensa, ja se on rähjäinen, värikäs ja meteliä piisaa. Friikkejä, kummallisuuksia ja kaikenlaista porukkaa. Huumeitakin myytiin; oli "Vihreä tohtori", jolla ihan oikea kauppa ja tyyliin kuului se lääkärintakkikin.

Katu on täynnä toinen toistaan erilaisempaa putiikkia. Osa on kivoja, osa outoja, hassuja, mutta kaikki ovat värikkäitä. Kukaan ei tule kauppaamaan ja huutelemaan, katsella ja ihmetellä sai. Lienevät he siihen tottuneet, että meitäkin hattupäisiä keski-ikäisiä rouvia valkoisine kameroineen käy siellä ihmettelemässä Venice Beachin elämää. Ja kuvailemassa sydänaurinkolaseja :-)
Venice on muuten Los Angelesin yksi kaupunginosa, ja en senkään kaduilla pimeän tultua kävelisi. Ei ole turvallista se.

Venice Beachillä on paljon surffareita. Ja rullalautailijoita. Siellä liikutaan fillareilla, rullaluistimilla tai vaan vaellellaan jalan. Keskellä rantaa on ulkoilmakuntosaleja, ja niissä näimme muutamia melkosia lihaskimppuja; miehiä sekä naisia. Muuten olin pettynyt etten nähnyt timmejä, kauniita, huippuunsa hiottuja naisia rullaluistelemassa silikonisine peppuineen ja rintoineen. Sellaisia luulin enemmän. Ehkä paikka ei ollut oikea, tarpeeksi hienostunut.

Venice Beachillä on iso sellainen ramppi, kuoppa, tai miksi niitä sanotaan. Skeittareille. Ihastelimme hetken kaiken ikäisiä menijöitä. Lautoineen. Minä tykästyin tähän pieneen lepäilijään. Joka muuten meni hienosti laudallaan. Hyvin lujaa!

Ihastelin kovasti sitä, että täällä näemmä osataan piirtää kauniisti seiniin. Ja se on ilmeisen sallittua. Se piirtely.

Ja nyt, se Rouva Ässän bikinikuva! Sitäkö jo odotitte! Tättädää! Tässä se on! Ihania, erivärisiä pallobiksubikinisiä! Palloista ja sydämistä kun tykkään, tästä lähti mukaan biksuja mulle!

Meillä on ikävä meidän pikkulikkoja; Hilkkaa ja Kerttua. Usein täällä pysähtelen moikkaamaan koiria. Hymyilen niille ja katselen. Koitan olla etten iksuikävääni ala itkemään. Tämä hauska, rullalautaileva koiruli oli ihan suosikkini.

Hetken matkaa pois Venice Beachiltä on ihan kokonaan toisenlainen maailma, alue. Se on Venice Canal`s Walkaway. Kauniita kanaaleita, joiden varrella ihania, toinen toistaan söpömpiä taloja, mökkejä. Osa oli selkeästi asuinkäytössä, ympärivuotisesti. Osa taas kesämökkeinä.
Täällä jos missä sydämeni tykytti pari ylimääräistä lyöntilumpsausta. Niin kaunis, rauhallinen ja tunnelmallinen paikka. Jonka ihastelun pilasi ja lyhensi kamala pissahätäni! Niin! Voitteko kuvitella. Oli pakko lähteä aiemmin pois mitä halusin, etsimään vessaa. Joka onneksi löytyi. Mutta ihanat kanaalit, niiden kuvaaminen vaan sitten jäi vähemmälle. Mutta suosittelen; jos vaan seuduille suuntaat, niin vieraile ihmeessä tällä hurmaavalla alueella.

Palataan vielä hetkeksi Venice Beachille. Tämä postini on hyvä päättää niin osuvaan, ja paikkaansa sopivaan lausetauluun. "When all else fails, be a mermaid".
Hauska elämänohjeeksi :-)